Tutkijat luulivat valtavan mehiläislajin kadonneen jo 1980-luvulla – huikea löytö leviää maailmalla
”Wallace giant bee” on maailman suurin mehiläislaji, jonka luultiin kuolleen sukupuuttoon, sillä kyseisen lajin edustaja tavattiin viimeksi vuonna 1981.
Tiedemiehet ja luonnonsuojelijat onnistuivat kuitenkin löytämään äärimmäisen harvinaisen mehiläislajin, jota ei pitänyt olla enää olemassa. Wallace giant bee on 4 senttimetriä pitkä ja maailman suurin mehiläislaji, sen siipien kärkiväli voi olla jopa 6 senttimetriä.
Tutkijat löysivät mehiläisen Indonesian pohjoisosista ja oheisesta kuvasta näet, kuinka valtava mehiläinen on:

”Wallace giant bee” löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1858. Lajista ei tiedetä juuri mitään, jonka vuoksi tutkijoiden tekemä löytö auttaa saamaan irti lisätietoa näistä ainutlaatuisista ötököistä.
Valitettavasti jättiläismehiläisiä uhkaa kuitenkin hakkuut, jotka ajavat ne entistä ahtaampaan elinympäristöön.
”Luulimme että mehiläinen oli kuollut sukupuuttoon, joten oli suorastaan henkeäsalpaavaa nähdä se paikan päällä”, Clay Bolt kertoo The Guardian -uutisille ja jatkaa:
”Oli yksinkertaisesti upeaa kuulla mehiläisen siipien rummutus, kun se lensi ohitsemme”.
Löytö oli itsessään merkittävä, sillä harvinainen mehiläislaji saattaa estää tai ainakin hidastaa Indonesian tuhoisia metsähakkuita.
Aika valtava ötökkä! Jaa uutinen Facebookissa, jos tämä tieto sai sinut hymyilemään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Parasta ehkäisymainontaa ikinä
- Ekaluokkalaisen matikan tehtävä aiheuttaa hämmennystä somessa – tajuatko sinä?
- Feissarimokat: Sadulla on synkkiä suunnitelmia marsujensa varalta – mihin mikroa tarvitaan?
- Feissarimokat: Koira sai naapurin rysän päältä kiinni – sitten totuus paljastui
- Feissarimokat: Katin ruoka meni perverssillä tavalla pieleen – Tätä annosta ei kehtaa esitellä
- Feissarimokat: Mummo sai Tainan kiinni – piilotteli ruumista parvekkeella
- Feissarimokat: Miran kova tuomio lekurille herättää hilpeyttä
- Feissarimokat: Kaverikuva Teemun kanssa meni harvinaisen pieleen
- Feissarimokat: Onko tässä maailman luovin ja vaarallisin syöttötuoli?
- Feissarimokat: Jos ei miehen nimi kelpaa niin turha mennä naimisiin