Video: Tyttö taltutti myymälävarkaan jälleen – Kauppiaan video jyrää taas Facebookissa
Aikaisemminkin myymälävarkaita taltuttanut naispuolinen myyjä on jälleen kerran vauhdissa. Länsi-Pasilan K-marketin kauppias Saku Kytölä on ladannut Facebookiin videon joka on hetkessä kerännyt jo yli 100 000 katselukertaa.
Videolla näkyy kuinka hyvin röyhkeä myymälävaras yrittää vain kävellä kassan ohi maksamatta ostoksia. Tämä rohkea naishenkilö ei kuitenkaan tätä hyväksy ja ottaa kovin ottein tuotteet myymälävarkaalta. Moni voikin miettiä, että mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa ja olisiko sinulla samaa rohkeutta kuin tällä Anna-myyjällä.
Saku Kytölä on myös aikaisemminkin saanut median huomiota, kun hän laittoi kaupan oveen lapun jossa ilmoitti ”Näpistämällä tai varastamalla hyväksyn, että kuvani julkaistaan Facebookissa tai valituissa lehdissä” ja kyseenalaisti samalla rangaistusten tehon. Näpistykset ja varkaudet luovat ison hävikin kaupoille ja samalla monelle ammattivarkaalle ei tule näistä rikkeistä kuin sakot joita ei voi siirtää muuntorangaistukseksi.
MTV.fi uutisoi aikaisemmin syksyllä K-marketin tempauksesta, jossa oli julkaistu myös lapun kuva.
Annetaan kuitenkin videon puhua puolesta ja jakamalla tämän artikkelin saa tämäkin myymälävaras julkista häpeää.
WP_20151029_05_23_18_Pro.mp4Miten saada päättäjät uskomaan että myyjien tehtävä ei ole joutua kohtaamaan väkivaltaa näin paljon työssään. Muunto rangaistuksen palauttaminen on välttämättömyys jotta oikeustaju rikoksia kohtaan oli asianmukainen. Onneksi Anna taas kerran sai tavarat takaisin, ja taisi jäädä jotain muutakin mukaan.
Posted by Saku Kytölä on Thursday, October 29, 2015
Lähde: Facebook.com & MTV.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan