Vaimo asensi miehen sukupuolielimeen renkaan – teolla meinasi olla karmivat seuraukset
Ukrainalaismies meinasi menettää sukupuolielimensä vaimon asennettua siihen kivuliaan DIY-siveysvyön.
Nelikymppinen, Zaporizhian kaupungista kotoisin oleva ukrainalaismies kertoi lääkäreille heränneensä eräänä aamuna suuren peniksen ympärille kiristetyn mutterin kanssa. ”Asentaja” oli hänen vaimonsa, joka halusi päättää miehensä uskottomuuden. Miehen mukaan mutteri kiristi hänen penistään ja häiritsi verenkiertoa. Hän yritti poistaa mutteria itse, mutta joutui lopulta hälyttämään paikalle ambulanssin.

Epätoivoissaan ollut mies ei saanut apua sairaalassa, sillä mutteria ei saatu poistettua. Lopulta sairaalaan hälytettiin erikoisryhmä, jonka jäsen toi mukanaan rälläkän. (En halua edes kuvitella miltä tuntuu, kun rälläkkä pyörii täysillä aivan peniksen vieressä).
Mutterin päälle kaadettiin pelastustoimenpiteen aikana vettä, jotta se ei kuumenisi ja aiheuttaisi vammoja miehen sukupuolielimelle.
”Me saimme puhelun lääkäreiltä, jotka pyysivät meitä poistamaan mutterin”, pelastaja Oleksandr Brienko kertoo ja jatkaa:
”Käytimme tehtävään erikoisvälineitä. Potilas makasi leikkauspöydällä ja hänet oltiin nukutettu toimenpiteen ajaksi.”
Vaimo oli kiinnittänyt metallisen mutterin miehen nukkuessa. Mies muistaa vain heränneensä voimakkaaseen kipuun ja huomanneensa peniksen olevan turvoksissa.
”Olemme usein kohdanneet samanlaisia tilanteita, joten olemme kokeneita poistamaan renkaita ja muttereita sekä käsirautoja. Tällä kertaa me pelastimme miehen peniksen. Hänestä voi tulla vielä tulevaisuudessa isä”, yksi pelastajista kertoo.
Ukranalaismies toipuu tällä hetkellä sairaalassa, mutta hänen odotetaan parantuvan täysin. Paikallismedian mukaan hän aikoo hakea avioeroa, joka on mielestäni ihan järkevä päätös.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta