”Vain vegaanit saavat syödä tofua” – jäätävä keskustelu leviää somessa
Vegaaninen ”tofuvartija” herätti kauhua sosiaalisessa mediassa. Odota, kunnes kuulet mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
”Tofu on tarkoitettu vain vegaaneille”, näin totesi eräs nainen, kun hän kuuli henkilöstä, joka pitää tofusta vaikka ei olekaan vegaani.
Vegaanin ja tofusta pitävän henkilön keskustelu päättyi Reddittiin, jossa ihmiset nauroivat vegaanin tyrannimaiselle asenteella.
Redditissä on ’portinvartija’ -niminen ryhmä, johon kuuluu yli 650 tuhatta ihmistä. Yhteisön sääntöjen mukaan sivulle saa julkaista kuvia tilanteista, joissa henkilöt omivat itselleen asioita tai aatteita, jotka eivät ole heidän omiaan.
Ja sitten itse aiheeseen… Keskustelu alkoi ystävälliseen sävyyn, kunnes vegaani kuuli ettei hän keskustelekaan toisen vegaanin kanssa.
Tämän jälkeen keskustelu lähti huomattavasti negatiivisempaan suuntaan…
Vegaanin mielestä kasvisruokavalio ei ole ”hippiä tai siistiä”. Se on sen sijaan tärkeää.
Tämän jälkeen vegaani totesi, että tofu kuuluu vain vegaaneille ja kasvissyöjille. Hänen mukaansa lihaa syövät henkilöt ovat varkaita ja itsekkäitä, kun he vievät vegaaneille tarkoitettua ruokaa.
Täytyy ensi kerralla olla varovainen, kun ostan tofua kaupasta. Pahimmassa tapauksessa vegaani hyökkää kimppuun ja alkaa syyttämään varkaaksi. :D
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ihmiset kuvaavat vuorenrinnettä: lumivyöry laittaa heidät taistelemaan elämästä ja kuolemasta
- 20 valokuvaa, jotka ovat enemmän tai vähemmän perfektionisteille
- Mies käveli rannalla ja löysi pullon – sisäpuolelta löytyi vuonna 2010 kirjoitettu viesti
- Mies vei kukkia murhaajan haudalle tapasi tulevan vaimonsa – tätä tarinaa on vaikea uskoa todeksi
- Vuokraisäntä antoi häädön ja meni asunnolle – vuokralaisen jättämä jälki on karua katsottavaa
- Katso nämä kuvat pikimmiten jos luulit, että oma päiväsi alkoi huonosti – 20 kuvaa
- 9 optista illuusiota, jotka pistävät pään pyörälle – älä katso, jos olet heikkohermoinen
- Konttikodista otetut kuvat vetävät hiljaiseksi – muuttaisin heti, jos olisi mahdollisuus
- Näin rikkaat teinit viettävät kesää – valokuvat jakavat mielipiteitä ja keräävät kommentteja
- Timo päätti auttaa mopopoikia – uskomattoman pitkä avautuminen
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- Ihmiset huomaavat tiellä ”kuolleita lehtiä” – kaikki menevät kananlihalle, kun totuus paljastuu
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Näin irrotat punkin vain pienen langan avulla — jokaisen tulisi osata tämä niksi kesää varten
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- Pääsi saattaa mennä pyörälle, kun katsot nämä 15 valokuvaa