Välinpitämätön teini ei ota likaisia kenkiä pois penkiltä – miehen vastaus kerää ylistystä netissä
Välinpitämättömät ja itsekkäät henkilöt… Maailmassa ei ole paljoa asioita, jotka ärsyttäisivät enemmän!
Teini-iässä olevat nuoret voivat käyttäytyä todella itsekeskeisesti ja ärsyttävästi. Tämä ei tietenkään ole yleistämistä, vaan eräänlainen fakta!
Julkisilla paikoilla näkee usein nuoria, joita ei pahemmin kiinnosta muiden asiat, kunhan heillä itsellään on hyvä olla. Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita tanssimaan nuorten pillin mukaan. Tämä mies on siitä erinomainen esimerkki!
Hän antoi teinille opetuksen humoristisella ja mieleenpainuvalla tavalla- Tapaus sattui metrossa ja nyt ihmiset eri puolilla maailmaa ylistävät miehen toimintaa.
Oli tavallinen päivä metrossa, kun yksi matkustajista päätti kuvata teiniä, joka istui jalat penkillä eikä välittänyt muista ihmisistä. Metrossa oli paljon ihmisiä, joten istumapaikka olisi taatusti tullut tarpeeseen ja nuoren pojan jalkojen paikalle olisi mahtunut vähintään yksi aikuinen ihminen. Teini ei kuitenkaan piitannut tästä, vaan näppäili puhelintaan ja keskittyi itseensä.
Metrossa oli myös vanhuksia, jotka joutuivat seisomaan vain siksi että tämä nuorukainen halusi lepuutella jalkojaan penkillä. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan tehnyt mitään, vaan seurasi tilannetta hiljaa (mutta tuohtuneena) vierestä. Teini ei tosin välittänyt vihaisista katseista.
Yksi mies ei kuitenkaan suostunut tanssimaan teinin pillin mukaan.
Metroon astui mies, joka huomasi nopeasti teinin välinpitämättömän käytöksen. Hän ei epäröinyt ja meni istumaan pojan jalkojen päälle.
Pojan reaktio tallentui valokuvaan, joka leviää tällä hetkellä netissä.
Miestä ylistetään ja kehutaan humoristisesta opetuksesta, jonka poika muistaa varmasti vielä pitkään.
Kuvaajan mukaan poika siirsi jalkansa pois ja oli hetken aikaa shokissa, mutta oppi varmasti läksynsä!
Jaa uutinen Facebookissa, jos mies toimi mielestäsi oikein!
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?