Valkoihoinen nainen keinohedelmöitettiin vahingossa tummaihoisen spermalla – oikeus kutsuu
Kämmi on aiheuttanut vaikeuksia täysin valkoihoisten asuttamassa kaupungissa.
Ohiolainen Jennifer Cramblett on haastamassa Midwestin spermapankin oikeuteen heidän sotkettuaan kahden lahjoittajan siemennesteet. Sekoitus on tehnyt Cramblettin ja hänen kumppaninsa Amanda Zinkon elämästä hankalaa heidän rotuvihaisessa kotikaupungissaan, koska sperma tulikin tummaihoiselta mieheltä halutun valkoihoisen sijaan.
Newserin mukaan pariskunta sai siemennesteen lahjoittajalta numero 330, kun he olivat valinneet itse lahjoittajan 380. Sekaannus tuli ilmi vasta, kun Cramblett oli jo raskaana.
Oikeushaasteen mukaan sekaannus tapahtui, koska spermapankki käyttää käsin kirjoitettua arkistoa elektronisen sijaan ja 380 oli muistuttanut 330:a sen ihmisen silmissä, joka lähetti siemennesteputkilot eteenpäin.
Valkoihoinen pariskunta rakastaa heidän nyt 2-vuotiasta tytärtään, mutta hänen värillisyytensä vaikeuttaa elämää vain valkoihoisten asuttamassa kaupungissa. Cramblett myös pelkää, että hänen tiedostamatta tunteeton perheensä ei koskaan hyväksy täysin hänen värillistä tytärtään, sillä heillä on vaikeuksia hyväksyä Cramblettin homoseksuaalisuuskin.
Oikeushaasteen mukaan spermapankki vain pahoitteli sekaannusta ja palautti rahat väärästä siemennesteestä. Newserin mukaan Cramblett on haastaa spermapankin epäoikeudenmukaisesta syntymästä ja takuurikkomuksesta.
Cramblett kertoi myös, että terapeutit kehottivat häntä muuttamaan monipuolisempaan yhteisöön.
Lähde: Newser
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Näin rikkaat teinit viettävät kesää – valokuvat jakavat mielipiteitä ja keräävät kommentteja
- Timo päätti auttaa mopopoikia – uskomattoman pitkä avautuminen
- Näin irrotat punkin vain pienen langan avulla — jokaisen tulisi osata tämä niksi kesää varten
- Nämä tilanteen eivät voisi muuttua enää tästä pahemmaksi — 19 valokuvaa
- Tavalliset nappikuulokkeet meinasivat viedä nuoren pojan hengen: kuvat eivät sovi herkimmille
- Vitsi: Vaimo paistaa kananmunia – yhtäkkiä aviomies saapuu keittiöön ja huutaa paniikissa
- Mies heittää jokeen ämpärillisen vettä: seuraavaksi koko veden pinta alkaa velloa
- Unohda selkäkivut: luonnollinen keino auttaa ihmisiä jopa 95% tehokkuudella
- Tällä naisella on monien miesten mielestä täydellinen etuvarustus: 10 kuvaa
- Pääsi saattaa mennä pyörälle, kun katsot nämä 15 valokuvaa
- Hiekkarannalta löytyi 130 vuotta vanha lasipullo, jonka sisällä oli kirje – katso mitä siihen oltiin kirjoitettu
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- Feissarimokat: mies on huolestunut siitä miten aurinkopanelit vaikuttavat auringon toimintaan
- Feissarimokat: nainen haluaa lähteä matkalle – miehen mielestä hän ei ansainnut sitä
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”