Varkaat hyökkäävät yksinäisen miehen kimppuun – 10 sekunnin kuluttua he juoksevat paniikissa
Varkaat valitsivat väärän uhrin, kun he yrittivät ryöstää yksinäisen miehen.
Varkaat olivat suunnitelleet iskun niin, että toinen heistä häiritsi miestä samaan aikaan, kun toinen iski takaapäin kiinni. Välikohtaus sattui Quilmesin kaupungissa, Argentiinassa.
Aseilla varustautuneet varkaat iskivät miehen kimppuun, joka oli avannut peräkonttinsa auki. Varkaiden aikomuksena oli pakottaa mies kotiin, jonka jälkeen kaksikko olisi voinut varastaa miehen omaisuuden. Tapaus tallentui turvakameralle, jonka jälkeen se levisi netissä.
Pari muuttujaa matkassa
Varkaat eivät tajunneet, että miehen autossa oli kaksi karvaista matkustajaa. Koirat olivat pysyneet piilossa koko tapahtuman ajan, mutta hyökkäsivät varkaiden kimppuun, kun ne huomasivat omistajansa ahdingon.
Kumpikaan koirista ei loukkaantunut tapauksen aikana ja varkaat luikkivat karkuun. Varkaita ei vielä olla saatu kiinni, mutta he takuulla jättävät rikollisen toiminnan taakseen ainakin hetkeksi.
Voit katsoa videon, jossa urheat koirat puolustavat omistajaansa.
Koira on ihmisen paras ystävä – jaa uutinen, jos hymyilit, kun varkaat saivat kyytiä. :)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa