Vastuuttomat vanhemmat vauhdissa – kuvia katsoessa on vaikea olla tuntematta vihaa
Vanhemmat suojelevat ja pitävät huolta lapsista. Vai miten se menikään?
Niin kuin jokainen vanhempi tietää, omien lasten vahtiminen 100% ajasta on täysin mahdotonta. Mutta silti kukin vanhempi tekee parhaansa, jotta oma jälkikasvu olisi mahdollisimman hyvissä käsissä. Samaa ei voi sanoa kuitenkaan näistä vanhemmista, jotka tuntuvat suhtautuvan todella välinpitämättömästi lastensa kasvatukseen. Voi itse asiassa olla että näiden kuvien jälkeen tunnet itsesi erinomaiseksi huoltajaksi! Osa vanhemmista ei yksinkertaisesti osaa pitää huolta lapsistaan tai viihdyttää heitä oikeilla menetelmillä. Netissä liikkuu tällä hetkellä myös SnapChat -videoita, joissa vanhemmat säikyttelevät lapsiaan erilaisilla filttereillä – ”huvittavat” videoit voivat todellisuudessa aiheuttaa lapsille traumoja. Tässä on muutamia kuvia, joista selviää miksi näiden vanhempien tulisi opetella pitämään huolta lapsistaan.Hevoseksi pukeutunut isä ja pieni lapsi
Reppuselässä kouluun
Parempaa tekemistä kuin katsoa omaa lasta
Mitä jos sattuu auto-onnettomuus?
Isä pelailee iPadilla
Äidin täytyy päivittää somea
Äidin huomio tuntuu olevan aivan muualla
Mitä teet, kun haluat mennä baariin mutta sinun tulee huolehtia lapsesta? No et ainakaan ota lasta mukaan baariin.
Alla vuonna 2016 kuvattu ”humoristinen video”, jossa vanhemmat pelästyttävät lapsiaan.
Huumoria saa ja pitää olla, mutta kannattaa joskus miettiä voiko pieni lapsi saada traumoja näin rajuista tempuista.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan