Vihainen nainen sylkäisee päin poliisia – saa seuraavaksi ansaitsemansa opetuksen
Koronavirustarkastukset ovat yleistyneet joka puolella maailmaa, kun viruksen leviämistä maan sisällä halutaan ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti.
Myös Suomi sulki ylimääräisen liikenteen Uudenmaan ja muiden maakuntien välillä. Tällä hetkellä vain työmatkat ja tärkeät henkilökohtaiset syyt riittävät perusteeksi rajan ylittäville henkilöille. Päätös on hyvä ja se tulee taatusti vaikuttamaan positiivisesti muiden maakuntien tilanteeseen.
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_1″]
Murto-osa ihmisistä ei kunnioita yhteisiä pelisääntöjä
Aina löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa lain yläpuolella. Onneksi vain promille väestöstä on tällaisia tyyppejä, sillä suurin osa ymmärtää sääntöjen olevan yhteisen hyvän ja turvallisuuden vuoksi.
Oheisella videolla poliisi kohtaa naisen, jolla ei tunnu olevan minkäänlaista kunnioitusta virkavaltaa kohtaan. Poliisi toimii tilanteessa rauhallisesti, vaikka nainen sylkee ja käyttäytyy aggressiivisesti.
Lopulta poliisin pinna palaa oikeutetusti, kun nainen sylkäisee häntä kasvoihin.
Voit katsoa videon alapuolelta.
Poliisin pinna oli pitkä, mutta johonkin on vedettävä raja. Jaa juttu jos olet tässä tapauksessa poliisin puolella.
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_3″]
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa