Vihainen norsu yllätti salametsästäjän – poliisi löysi rikospaikalta pelkän pään
Poliisi on löysi viime viikolla salametsästäjän pääkallon Etelä-Afrikassa sijaitsevat kansallispuistosta.
Salametsästäjä kuoli ilmeisesti norsun hyökkäykseen. Etelä-Afrikan poliisi vahvisti, että miehen pää oli lähtenyt irti ja lähistöltä löytyi hänen vaatteitaan.
”Ihmisen pääkallo löytyi Krugerin kansallispuistosta ja salametsästäjä oli ilmeisesti kuollut norsun hyökkäykseen”, poliisi raportoi.
”Poliisi sai tietoa laittomista metsästäjistä huhtikuun 1. päivä 2019. Norsu oli äkillisesti hyökännyt heidän kimppuunsa ja surmannut yhden metsästäjän.”

Paikalla oli myös kolme muuta metsästäjää, jotka ovat nyt vangittuina ja epäiltynä rikoksesta. Paikallisuutisten mukaan metsästäjät olivat ampumassa uhanalaisia sarvikuonoja.
”Salametsästäjät olivat ilmeisesti itse jättäneet anonyymin vinkin poliisille, kun he pääsivät pois kansallispuistosta. Salametsästäjät olivat antaneet vihjeen, jonka avulla poliisit onnistuivat löytämään pääkallon ja osan uhrin vaatteista. Poliisi ja puistonvartijat jatkoivat tämän jälkeen etsintöjä ja saivat kiinni kolme rikoksesta epäiltyä miestä, jotka olivat 26-35-vuotiaita.
Operaation aikana onnistuttiin takavarikoimaan kaksi metsästyskivääriä ja panoksia. Epäillyt vangittiin ja heitä syytetään laittomasta aseen hallussapidosta ja salametsästyksestä.
Epäiltyjä pidetään vangittuna, kunnes oikeus käsittelee asian 12. päivä huhtikuuta 2019″, Etelä-Afrikan poliisi raportoi.
saps.gov.za/newsroom/msspe…
Kuultuaan norsun hyökkäyksestä, puistonvartijat jatkoivat ruumiin etsimistä ja onnistuivat löytämään sen alueelta joka tunnetaan nimellä Crocodile Bridge. Ruumista ei ollut paljoa jäljellä, sillä leijonat olivat ehtineet syömään uhrin ruumiin lähes kokonaan.
”Krugeriin meneminen laittomasti ja kävellen sisältää lukuisia vaaroja sekä riskejä, niin kuin tämä tapaus osoittaa. Olin todella surullinen nähdessäni kuolleen miehen tyttäret, jotka surivat isänsä menetystä, kaiken lisäksi he saivat hänestä takaisin vain jämiä”, poliisi kertoo paikallismedialle.
Toivottavasti näin traagiset uutiset saisivat salametsästäjät lopettamaan ja ennen kaikkia ihmiset lopettamaan laittomasti kaadettujen eläinten osien OSTAMISEN.
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?