Viimeinen viesti ennen itsemurhaa – nainen jakoi kuvan poikkeuksellisen pysäyttävästä keskustelusta

Joka 40 sekunti joku päättää riistää henkensä, mutta silti mielenterveysongelmista ja itsemurhasta ei keskustella tarpeeksi tai oikealla tavalla.
Tämä on ongelmallista, sillä ihmiset eivät usein tiedä, kuinka he voivat hakea apua ja milloin heidän tulisi hakea apua.
Eräs Twitter-käyttäjä jakoi oman tarinansa, joka päättyi traagisella tavalla siihen, kun hänen ystävänsä Shawn riisti oman henkensä.
Viesti alkoi sillä, kun Shawn kysyi mitä hänen ystävänsä tekisi illan aikana. Ystävä vastasi valmistelevansa suurta kouluesitystä.
Shawn sanoi tämän jälkeen jotain huolestuttavaa: ”Minä itse asiassa tarvitsen ystävää. Olen aika maassa juuri nyt”.
”Mitä sinä tarvitset?”, ystävä kysyi.
Kaksikko sopi tapaamisen, mutta valitettavasti ystävä ei ehtinyt Shawnin luokse ajoissa.
Itsemurha on Yhdysvalloissa kolmanneksi yleisin kuolinsyy 15-24-vuotiaiden keskuudessa. Nuoret miehet tekevät neljä kertaa todennäköisemmin itsemurhan kuin naiset. Tämä tarina päättyi todella traagisesti, vaikka ystävä yritti päästä paikalle mahdollisimman pian.
Paras tapa ehkäistä itsemurhia on tunnistaa riskitekijät, joita ovat muun muassa: masennus, voimakas suru, tunteellisuus, äkillinen rauhallisuus, vetäytyminen, muutokset persoonallisuudessa ja puhuminen itsemurhasta.
Tällaiset tapaukset ovat aina tavattoman surullisia, mutta niistä täytyy puhua jotta osaisimme auttaa hädässä olevia ihmisiä.
Jaa uutinen Facebookissa, jotta asiasta uskalletaan keskustella ja herättää tietoisuutta.
Lähde: Boredpanda.com
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Pariskunta rakensi mökin puun ympärille – lopputulos jättää kaikki vieraat sanattomiksi
- Feissarimokat: puskaradiossa käsitellään pahoinpitelyä, velkoja ja liesituuletinta
- Luin nämä tilapäivitykset ja täytyy sanoa, että uskoni ihmiskuntaan heikkeni merkittävästi
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: Sanna Marinia näyttelee useampi henkilö – villi salaliittoteoria
- Nainen heräsi järkyttävän kaaoksen keskelle – tilanne johti maailman nopeimpaan rikostutkintaan
- Superkiusalliset Tinder-keskustelut ovat puhdasta kultaa – näitä lukiessa saatat tuntea myötähäpeää
- Feissarimokat: Iina unohteli olevansa parisuhteessa – yritti ratkaista ongelman kummallisesti
- Feissarimokat: Apteekki myy vaarallista särkylääkettä ilman reseptiä — tämä keskustelu naurattaa
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: vauvaöljyä meni suuhun lemmenleikkien aikana – nainen kysyy apua oireisiin
- Feissarimokat: varattu nainen hakee tyydytyksen ”kielimieheltä” ja kysyy onko pettämistä
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: nainen osti treenihousut – takapuolen kohdalla härski yksityiskohta
- Mies pyysi alastonkuvia – nyt koko netti nauraa nuoren naisen kuittaukselle
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Feissarimokat: ongelmia lampun asentamisessa – nainen kaipaa apua sokeripalan kanssa
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: poika kertoo salaisuuksia äidistään – tietoja ei ollut tarkoitettu kaikille