Yli tonnin painava raketti räjähtää ilmassa – katso video ja voit sanoa nähneesi maailman suurimman ilotulitteen
Ihmiset ovat vuosisatojen ajan ihastelleet ilotulitteita niiden upeiden värien ja äänten vuoksi.
Rakettien ensimmäiset versiot tehtiin Kiinassa Han-dynastian aikana, kun bambuista valmistettiin sähikäisiä. Kyseisessä menetelmässä bambuja poltettiin, jonka seurauksena niiden sisällä oleva ilma laajeni ja lopulta halkaisi bambun kuoren aiheuttaen äänekkään pamahduksen. Metelin uskottiin pitävän pahat henget tiessään sekä tuovan onnea.
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_1″]
Ruudin keksijästä ei ole varmaa tietoa
Ruudin uskotaan syntyneen 600-luvulla, kun kiinalainen alkemisti Li Tian valmisti vahingossa ruutia yrittäessään luoda elämän eliksiiriä. Tämän jälkeen ei mennyt kauaa, kun bambu-sähikäiset korvattiin näyttävillä ruutia sisältävillä ilotulitteilla.
Yleiseen uskomukseen kuuluu, että tutkimusmatkailija Marco Polo toi ruudin Kiinasta Eurooppaan 1270-luvulla. Ääntä ja valoa palaessaan tuottavasta aineesta löytyy kuitenkin maininta englantilaisen munkki Roger Baconin teoksessa Opus Majus, jonka hän kirjoitti vuonna 1267. Ruudin sotilaallisia käyttömahdollisuuksia alettiin tutkia välittömästi, kun tieto aineesta levisi Euroopassa.
Ilotulitteet saavuttivat kuitenkin niiden nykyisen muodon vasta 1830-luvulla, kun italialaiset pyroteknikot alkoivat valmistamaan erivärisinä palavia raketteja.
Nyt tiedät enemmän raketeista ja niiden syntyperästä! Mutta mennäänpä sitten asiaan…
Talvikarnevaalit saivat upean päätöksen
Elmoren piirikunnassa järjestetään vuosittain talvikarnevaalit, jossa ihmiset kokoontuvat nauttimaan hyvästä ruoasta, seurasta, juomista ja ilotulituksesta.
Kyseessä ei ollut kuitenkaan tavallinen ilotulitus, sillä Elmoren piirikunnan asukkaat pääsivät katsomaan miltä maailman suurin taivaalla räjäytettävä ilotulite näyttää.
Tässä ilotulitteen hurjat mitat:
- Paino: 1 268 kg
- Halkaisija: 157 cm
Video löytyy alapuolelta!
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_3″]
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan