Yliopistotutkimus: Haistelemalla pieruja voi ehkäistä näitä vakavia sairauksia
Englantilaisessa Exeterin lääketieteellisessä yliopistossa suoritettu tutkimus paljastaa pierujen haistelun positiiviset terveysvaikutukset.
Saattaa kuulostaa melko erikoiselta ja jopa vastenmieliseltä, mutta haistelemalla pieruja voi ehkäistä sairastumista lukuisiin vakaviin sairauksiin. Englantilaisessa Exeterin lääketieteellisessä yliopistossa suoritettu tutkimus osoittaa, kuinka kananmunalta haisevat pierut sisältävät kaasua, jolla on positiivisia terveysvaikutuksia. Pierujen haistelun terveysvaikutukset perustuvat niiden sisältämään rikkivetyyn, jonka haistelu pienissä määrin voi tutkimuksen mukaan ehkäistä muun muassa sairastumista syöpään, sydänkohtauksiin, diabetekseen, nivelsairauksiin sekä Alzheimerin tautiin. Professori Matt Whiteman Exeterin yliopistosta totesi asiasta näin: ”Kun solut altistuvat taudille, ne pyrkivät tuottamaan pieniä määriä rikkivetyä. Tämä mahdollistaa solujen elämisen. Jos näin ei tapahdu, solut kuolevat.” Suurissa määrin haisteltuna rikkivety on kuitenkin myrkyllistä, joten pieruja tulee muistaa haistella maltillisesti. Lähteet: Time.com, Western Daily PressLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa