Z-sukupolven mukaan olet ”virallisesti vanha” jos lähdet viihteelle nämä kengät jalassa
Z-sukupolven mukaan olet vanha, jos pidät tämän tyyppisiä kenkiä ollessasi viihteellä. Z-sukupolvi on vuosina 1997–2012 syntynyt sukupolvi.
Nuorison mukaan muotitietoiset naiset menevät ulos näyttäen kaikki samalta. Heinäkuussa kuvattu TikTok -video lähti leviämään netissä keräten miljoonia katselukertoja.
Yöelämä näyttää tänä päivänä todella erilaiselta ja tämä johtuu nuorisosta. Baarista kuvattu video osoittaa, että tänä päivänä jokaisella naisella on jotain yhteistä.
Monet ovatkin kritisoineet nuorison pukeutumistyyliä ja haikailleet vanhojen hyvien aikojen perään.
Katso video alapuolelta – huomaatko samankaltaisuuksia?
Jokaisella naisella on kiva toppi, farkut ja tennarit. Suurinta ihmetystä herättivät kuitenkin kengät, joita kukaan yli 30-vuotias ei käyttäisi yöelämään lähtiessään.
Z-sukupolvi näyttäisikin suosivat ulkonäön sijasta mukavuutta. Korkokenkien suosio nuorison keskuudessa on romahtanut historiallisen alas.
Pukeutumistyyli jakoi mielipiteitä
”VOI LUOJA, olisin vihannut jos minun aikanani olisi ollut tällaista. Paras asia yöelämään menossa oli laittautuminen.”
”Muistan ajan, jolloin baariin ei päässyt farkuissa.”
”Jokainen heistä sanoi *kopioi ja liitä*”.
”Palauttakaa Paris Hilton klubimuoti”
Mitä mieltä sinä olet? Pukeutuuko nuoriso mielestäsi sopivalla tavalla vai kaipaatko vanhoja aikoja?
Lähde: Ladbible.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa