Onko tässä tulevaisuuden farkkumuotia – ainakaan takamus ei hikoa
Voisiko hullu maailmamme siirtyä tällaiseen?
Moni asia kummastutti varsinkin muodin saralla useita vuosia sitten, kun ne ensimmäistä kertaa esiteltiin maailmalle. Joistain niistä on kuitenkin noussut tänäpäivänä normaalissa käytössä olevia vaatteita.
Esimerkiksi 1900-luvun alussa, jos nainen olisi kävellyt kireissä trikoissa kadulla, olisi häntä katsottu melkoisen pahalla. Sama asia on kyseessä, kun 34-vuotias Erika Jordan laittoi jalkaan farkut, joissa ei ole kovinkaan paljon kangasta takapuolen kohdalla.
Kukapa tietää, vaikka muutaman kymmenen vuoden päästä kyseiset farkut olisivat aivan normaalit?
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Lähde: Izismile
- Mummo- ja pappaloma on vuoden 2026 yllättävä matkailutrendi – nuoret innostuivat erikoisesta lomailutavasta
- Kanariansaarilla hukkunut jo 59 ihmistä – monia tapauksia yhdistää sama asia
- Suunnitteletko ensi vuoden lomaa? Katso Euroopan top 10 kaupunkilomakohteet vuodelle 2027
- Miten ihmiset kehtaavat käyttäytyä näin lentokoneessa? Lentoemännät kertovat hurjista tilanteista
- ”Ikuinen luksusristeily” sai ikävän käänteen – rahat loppuivat ja matkustajat dumpattiin Kambodžaan
- Viking Line ja Tallink Silja kiristivät turvatarkastuksia – näitä tavallisia tavaroita et saa enää mukaan laivalle
- Suomalaisten suosikkikohteissa odottaa ikävä yllätys – näistä paikoista tulee entistäkin kalliimpia!
- Pakkaa matkalaukkuusi tavallinen paperiarkki – Se voi pelastaa lomasi
- Oletko lähdössä lomalle? Tämä aidolta näyttävä huijaus vie matkailijoiden rahat jo ennen lähtöä
- Älä yritä auttaa hotellisiivoojaa tällä tavalla – saatat vain hankaloittaa hänen työtään
- Missä lentokoneessa kannattaa istua? Asiantuntijoiden suosikkipaikka voi yllättää
- Ruotsinlaivan hyttien ”salainen” ominaisuus sai somen sekaisin – tiesitkö sinä tästä?
- Matkailijat laittavat nyt pyyhkeen hotellihuoneen oven eteen – syy on nerokas
- Lomamatkan tuliaisista voi rapsahtaa yllättävä lisälasku – tätä euromäärää ei kannata ylittää
- Espanjassa uusi liikennesääntö – 200 euron sakko uhkaa myös turisteja
- Helsinki nousi Euroopan kauneimpien pääkaupunkien joukkoon – nämä suurkaupungit jäivät taakse
- Kuljeta tätä muutaman euron esinettä aina käsimatkatavaroissa – voi pelastaa lentomatkasi
- Euroopasta löytyy vielä edullinen lomaparatiisi – moni suomalainen ei ole löytänyt tätä helmeä
- Tämä tapa lentokoneessa saa matkustajat raivon partaalle – lentoemäntä paljastaa yleisimmän riidanaiheen
- Varo tätä virhettä lentokentällä – lomamatkalta paluu voi tulla yllättävän kalliiksi






