20-vuotiaalla Isabellilla on kaksi vaginaa – ”seksi onnistuu normaaliin tapaan”
Isabell Leikman, 20, meni toista kertaa gynekologin vastaanotolle – rutiininomainen toimenpide muuttui kuitenkin kaikkea muuta kuin rutiininomaiseksi.
Toimenpide alkoi tavanomaisesti, kun Isabell nosti jalkansa pöydälle ja gynekologi aloitti työnsä. Yhtäkkiä gynekologin ilme muuttui, MeNaiset uutisoi.
Pelästyi ja pelkäsi että gynekologi oli havainnut kasvaimen.
”Säikähdin, koska olin ihan varma, että sieltä löytyi kasvain”, Isabell kertoo MeNaisille ja jatkaa:
”Mutta sitten gynekologi totesi, että sullahan on täällä kahdet vehkeet! En unohda sitä ilmettä ja lausuntoa koskaan.”
”Kahdet vehkeet” tarkoittaa synnytyselinten rakenteellista poikkeamaa – tällaiset tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia.

Isabellin mukaan seksi sujuu normaaliin tapaan
– Seksi onnistuu ihan normaaliin tapaan. Harmikseni minulla ei ole kahta G-pistettä, Isabell kertoo MeNaiset -lehdelle ja jatkaa:
– Miehen kanssa yhdynnässä pitää aluksi katsoa tilannetta varovasti, ettei väliseinämälle käy mitään. Mutta emätin on varsin joustava paikka. Seksin aikana toinen emättimistä ikään kuin painautuu sivuun.
Julkaisi tarinansa naistenhuoneen Facebook-sivulle.
Isabell halusi vastata hänen terveydentilastaan kiinnostuneiden ihmisten kysymyksiin. Mutta kuten Facebookissa on tapana, ihmiset alkoivat epäillä Isabellin tarinaa (tämä on mielestäni todella erikoista, sillä ihan kuin tuntemattomat tietäisivät Isabellin tarinan paremmin?!).

Onneksi Isabell ei tuntunut pahemmin välittävän muiden naisten kommenteista. En välillä vain käsitä miksi ihmisten pitää olla niin epäileväisiä ja ilkeitä toisiaan kohtaan.
Lähde: Feissarimokat.com / MeNaiset.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?