3 kuukaudessa voi tapahtua ihmeitä – katso, miten hurjaan kuntoon tämä mies pääsee
Haluaisitko pudottaa muutaman kilon? Tässä hieman motivaatiota!
Laihduttaminen vaatii kovaa itsekuria, tarkkaa ruokavaliota ja tietenkin liikuntaa – tiedät varmasti, mistä puhun jos olet joskus kokeillut dieettaamista. Suurin osa ihmisistä murtuu jo ensimmäisten viikkojen aikana, kun kauppojen herkkuhyllyt muuttuvat vastustamattomiksi. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa että laihuus ei ole ainut terveyttä määrittävä tekijä. Jokainen meistä laihtuu liian huonolla ja vähäisellä ruokavaliolla – tämä ei luonnollisesti ole terveellistä. Siksi dieetit kannattaa suunnitella ja laskea niin että saat kaikki tarvittavat ravintoaineet. Olen itse kokeillut netistä löytämiäni dieettejä, jotka ovat toimineet hyvällä menestyksellä ilman kamalia uhrauksia. Tämä kaveri muutti itsensä 12 viikossa 12 viikossa voi saada aikaan paljon. Oheiseen kuvakoosteeseen on lisätty 19 kuvaa, joissa miehen tukevahko kunto muuttuu äärimmäisen kireäksi. Tavallisen kaduntallaajan voi olla vaikea päästä näin koviin tuloksiin, sillä mies on selvästi atleettinen, vaikka hänellä onkin ylimääräistä lihastensa päällä.#1
#2
#3
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
#13
#14
#15
#16
#17
#18
#19
Lähde: piximus.net
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa