Halloween-asut olivat karmivia 100 vuotta sitten – katso kuvat jos uskallat

Jos et itse ole aikaisemmin innostunut juhlimaan Halloweenia tänä vuonna niin suosittelen sinua tekemään niin täänä vuonna!
Halloweenia on vietetty jo vuosikymmenten ajan – juhla on saanut alkunsa Isosta-Britanniasta, josta se on levinnyt Yhdysvaltoihin ja muodostunut koko maan suosituimmaksi juhlaksi. Halloween eli ”Kaikkien Pyhien Aatto” on nostanut päätään myös Suomessa ja erilaisia tapahtumia sekä pelottavia elämyksiä on tarjoiltu ympäri maata.
100 vuotta sitten Halloweenia juhlittiin kuumottavien asujen kanssa
Ennen ei ollut kehittyneitä maskeerausvälineitä, mutta ihmiset näyttivät ainakin minun mielestäni paljon pelottavammilta kuin tänä päivänä. Alkeelliset maskit ja asusteet luovat tietynlaista ”kauhutunnelmaa”, jollaista ei saa tänä päivänä erikoisilla piilolinsseillä, naamareilla tai tekoverellä.
Veikkaan että moni säikähtäisi, jos vastaan tulisi esimerkiksi tällainen näky:
#1
Joskus simppeli on kauniimpaa (tai siis pelottavampaa) ja nämä kuvat ovat siitä oivallinen todiste!
#2
#3
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
#13
#14
#15
#16
#17
#18
#19
#20
Jaa uutinen, jos Halloween asut olivat mielestäsi kuumottavampia 100 vuotta sitten!
Lähde: izismile.com
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Feissarimokat: liukuvoide on ”munattomien turhake” – mies kertoo kuinka iso hänellä on
- Feissarimokat: Raimo yritti saada naiselta alapääkuvan – tätä sähköpostia lukiessa tekee mieli itkeä
- Feissarimokat: insuliinin kokeilu päättyy sairaalareissuun – ”kaveri pisti lääkkeitä muhun”
- Kun huono päivä koittaa niin katso nämä kuvat – et pety ja saat lohtua
- Feissarimokat: Hanna etsii tuhmia miehiä – saa lähes välittömästi tarjouksen
- Feissarimokat: suomalaispoika lähtee kirkon kesäleirille – katuu päätöstään heti
- Feissarimokat: Jenina listasi varoitusmerkit miehissä – ei jää paljoa jäljelle, jos kaikkia noudattaa
- 25 karmivaa kuvaa, jotka saavat kylmät väreet virtaamaan pitkin selkärankaa
- Kynsiä pureskelevilla ihmisillä on yhteinen tekijä — tapa voi olla myös erittäin vaarallinen
- Englannin pienin linna on myynnissä: upeat kuvat saavat suut loksahtamaan auki
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan