Henna Kalinainen 30 vuotta – kohuja on vuosien varrelle mahtunut!
Ei uskoisi, että kohublondi Henna Kalinainen täyttää vasta 30 vuotta. Sen verran paljon nainen on vuosien varrella kokenut.
Tutuksi Henna tuli jo 19-vuotiaana Big Brother-ohjelman kautta. BB:n lisäksi Henna on esiintynyt lukuisissa muissa ohjelmissa, kuten Viidakon tähtösissä ja Maatilan prinsessoissa.
Avioliitto toisen BB-julkkiksen Antti Kurhisen kanssa vain vahvisti kohujulkkiksen asemaa. Myrskyisä liitto, joka solmittiin BB-talossa päätyi lopulta eroon.
Kaikki eivät myöskään varmaan muista, että Henna oli aikanaan myös hetken futari Mikael Forssellin salarakas vuonna 2008.
Hennan viimeisin rakkaussuhde päättyi suorastaan verisesti, sillä Henna tuomittin Juha-rakkaansa viiltelystä keittiöveitsellä ehdolliseen vankeuteen.
Henna Kalinainen on kamppaillut paino-ongelmien kanssa. Hänen painonsa on vaihdellut todella laihasta reippaaseen ylipainoon. Henna itse on sanonut haastatteluissa, että ei enää välitä, mitä ihmiset puhuvat hänen painostaan. Hän osaa itse katsoa peiliin.
Viimeisimmän kerran Henna oli julkisuudessa saatuaan näyttävän porttikiellon kantakapakkaansa Huvipurteen Helsingissä kieltäydyttyään maksamasta laskua.
Viikonloppu.comin toimitus toivottaa Hennalle kaikista kommelluksista huolimatta onnellista ja iloista syntymäpäivää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan