Koulukiusaaja kuristaa toista poikaa – saa hetken kuluttua opetuksen, jonka hän muistaa pitkään
Kiusaaminen on asia, joka saa minut näkemään nopeasti punaista. Siksi en voi muuta kuin olla iloinen, kun kiusaajat saavat maistaa omaa lääkettään.
Väkivalta ei ole oikea ratkaisu mihinkään tilanteeseen, mutta toisaalta mitä pitäisi tehdä jos toinen nappaa kurkusta kiinni eikä suostu päästämään irti? Näin kävi juuri tälle pojalle, kun Matt -niminen poika otti häntä kurkusta kiinni ja kertoi ettei hän peräänny.
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_1″]
Kiusatun puheiden perusteella Matt oli halunnut hänen paitansa ja uhannut ottaa sen vaikka väkisin. Matt ei kuitenkaan osannut odottaa että kiusaaja uskaltaisi pistää vastaan – niinpä hän löysi itsensä hetken kuluttua maasta (ilmat taisivat mennä pihalle). On myös surullista huomata, kuinka vieressä oleva tyyppi kuvaa tilannetta ja naureskelee vieressä sen sijaan että hän puuttuisi asiaan ja pistäisi tilanteen poikki – kuvaajaa voi siis pitää yhtä lailla syyllisenä.
Mielestäni parasta koko tilanteessa oli se että uhri ei löynyt kiusaajaa, vaan puolustautui heittämällä tämän maahan ja kävelemällä pois tilanteesta. Tämän jälkeen hän tokaisi kiusaajalle: voin antaa paitani sinulle, jos vielä haluat sen.
Voit katsoa tilanteen alapuolelta:
Kiusaaminen oli loppu hetkessä ilman sen vakavampia ruhjeita. Samalla kiusaaja sai miettiä tekosiaan, kun hän makasi maassa haukkoen henkeään.
Jaa uutinen Facebookissa, jos kiusaajia tulisi käsitellä juuri tällä tavalla.
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_3″]
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?