Kysely selvitti: 10 yleisintä syytä, miksi parit ovat onnettomissa avioliitoissa
Kuva: Fotolia

Lapset ja raha-asiat vaikuttavat suuresti siihen, miksi onnettomista avioliitoista huolimatta parit eivät eroa.
Neljä kymmenestä naimisissa olevasta vanhemmasta on parhaillaan avioliitossa, jossa hän ei ole täysin onnellinen, käy ilmi brittiläisen lakifirman kyselystä. Kyselyyn vastasi 2 000 naimisissa olevaa vanhempaa. Kyselyn mukaan yksi neljästä naimisissa olevasta parista on yhdessä vain lastensa takia ja on suunnitellut eroavansa, kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. Osa pareista (18 prosenttia) jopa tietää, minä päivänä eroaa ja osa (kaksi 20:stä) aikoo odottaa kymmenen vuotta tai kauemmin ennen eroamista. Parit tekevät kyselyn mukaan erilaisia asioita pitääkseen yllä käsitystä, että kaikki on hyvin. Tällaisia tekoja ovat muun muassa puhumattomuus ongelmista, riitely muualla kuin lasten seurassa, samassa sängyssä nukkuminen, perhelomat ja toistensa suukottaminen aamulla kotoa pois lähtiessä. Kysely myös selvitti, mitkä ovat yleisimmät syyt pysyä onnettomassa avioliitossa. Alla syiden top 10. 1. Liian paljon menetettävää. 2. Eron vaikutus lapsiin huolettaa. 3. Ei ole varaa muuttaa pois/asua omillaan. 4. Ei ole varaa käydä läpi avioeroprosessia. 5. Haluaa antaa enemmän aikaa ennen lopullisen päätöksen tekoa. 6. Avioeron häpeäleima. 7. Kumppanin rahat. 8. Huoli siitä, miten yhteydenpito lapsiin onnistuisi eron jälkeen. 9. Huoli siitä, ettei eron jälkeen löydä enää ketään uutta. 10. Liian paljon yhteisiä taloudellisia etuja. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä suosikkijuoma maistuu paremmalta lentokoneessa kuin maan pinnalla – kokeile!
- Nerokas niksi: Näin saat matkalaukkusi ensimmäisenä lennon jälkeen
- Suomesta on tullut suosittu kesäkohde – Tästä asiasta turisteja kuitenkin varoitetaan
- 6 vinkkiä, joiden avulla matkustat lennolla aina tyylikkäänä
- Tämä istumapaikka on lentokoneessa kaikkein vaarallisin – vältä viimeiseen asti
- Älä koskaan tilaa tätä suosittua juomaa lennolla – sillä on ikävät seuraukset
- 10 uskomattoman edullista matkakohdetta vuonna 2026
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä koodisanat kertovat, että miehistö pitää sinua kuumana
- Teetkö tämän virheen hotellissa? Saatat tuoda luteet mukanasi kotiin
- Nämä 15 asiaa saavat lentoemännät raivon partaalle – teetkö sinäkin näitä?