Lasten avunpyyntö sairastavan isän hyväksi toimi – tuntematon lahjoitti munuaisensa
Perheestä julkaistu kuva ja tarina levisi netissä ja tuntematon mies päätti koettaa auttaa.
”Isi tarvitsee munuaisen!” Näin luki Callawayn perheen kahden pienen tyttären pitämässä kyltissä, josta heidän äitinsä julkaisi kuvia netissä kesällä. Callawayn perhe yritti tällä tavoin löytää munuaisluovuttajan perheen isälle, Raleigh Callawaylle – ja onnistuikin siinä.
Newserin mukaan 49-vuotiaan Callawayn munuaisten vajaatoimintansa oli edennyt jo todella pitkälle ja kuvan julkaiseminen netissä oli viimeinen epätoivoinen yritys löytää sopiva luovuttaja. Perheen onneksi teksasilainen Chris Carroll näki kuvan ja päätti auttaa.
Carroll kävi testeissä ja sai kuulla olevansa täydellisesti sopiva. Tämän jälkeen hän matkusti Georgiaan Callawayn perheen luo yhdessä vaimonsa kanssa.
”Minä vain tiesin. Vaikka itsestään ilmoitti tuhannet ihmiset. Minulla oli vain tunne, että se tapahtuu”, Carroll kommentoi Newserin mukaan.
”Meidän on tarkoitus rakastaa toinen toistamme. Meidän on tarkoitus tehdä uhrauksia toisen puolesta”, hän lisäsi.
Newserin mukaan munuaissiirto tehtiin syyskuun loppupuolella, alle kymmenen viikkoa sen jälkeen, kun Carroll oli nähnyt munuaistarpeesta julkaistun kuvan. Sekä Carroll että Callaway toipuvat sairaalassa operaatiosta.
Newserin mukaan Callawayn vaimo kertoi leikkauksen olleen onnistunut ja Carrollin munuainen toimii hyvin hänen miehellään.
”On niin tärkeää minulle jatkaa elämistä ja huolehtia perheestäni”, poliisina toimiva Callaway sanoi aiemmin ja kiitteli Jumalaa, että niin mahtava perhe kuin Carrollit tuli osaksi hänen elämäänsä.
Katso alta lyhyt uutisvideo heinäkuulta, missä kerrotaan perheen nettikampanjasta yrityksenä löytää sopiva munuaisluovuttaja.
httpvh://www.youtube.com/watch?v=e4zXRTaO0mU
Lähde: Newser
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”
- Nainen kidnappasi 11-vuotiaan tytön: oikeudenkäynti paljasti järjettömän syyn
- Ihmiset huomaavat tiellä ”kuolleita lehtiä” – kaikki menevät kananlihalle, kun totuus paljastuu
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Nainen osti bussin ja aloitti 3 vuoden remontin: kuvat lopputuloksesta nostavat hymyn huulille
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Miehet eivät saa joidenkin mielestä ostaa naisten hajuvesiä ja toppeja – 2 tarinaa
- Katso mitä upeaa tämä mies saa aikaiseksi, kun hänelle antaa 300 metriä kuparilankaa
- Feissarimokat: mitä 40-vuotias nainen voi pukea festareille? Repii pelihousut vastauksesta
- Hiekkarannalta löytyi 130 vuotta vanha lasipullo, jonka sisällä oli kirje – katso mitä siihen oltiin kirjoitettu
- Feissarimokat: mummo kysyy kaupan pin-koodia kassan työntekijältä
- Feissarimokat: mies on huolestunut siitä miten aurinkopanelit vaikuttavat auringon toimintaan
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- Feissarimokat: nainen haluaa lähteä matkalle – miehen mielestä hän ei ansainnut sitä
- Feissarimokat: yli 100 muumimukia myynnissä 6000 eurolla – ilmoituksessa haiskahtaa jokin
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- 26 kuvaa, joita katsoessa takaamme, että kylmät väreet menevät kehosi läpi
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä