Muodokas sinkkuäiti väittää olevansa liian hyvännäköinen: ”Kaikki miehet haluavat vain…”
Cherelle Neille on Manchesterista kotoisin oleva nuori nainen, joka väittää olevansa liian seksikäs. ”Liika seksikkyys” määrittyy naisen mukaan sillä, että hän ei ole vieläkään saanut itselleen poikaystävää.
Uskoisimme, että tämän tarinan takana piilee muutakin. Usein tällaisissa tilanteissa joutuu katsomaan kuitenkin peiliin, siitä emme kuitenkaan voi tässä tapauksessa olla 100 prosenttisen varmoja. Hänen mukaansa miehet haluavat vain yhden illan juttuja ja he olettavat, että Cherellen persoona ei ole miellyyttävä. 26-vuotias sinkkuäiti on kertonut luovuttaneensa miesten suhteen, sillä urokset ovat käytöstavoiltaan liian esineellistäviä.
“Olen väsynyt siihen, että ihmiset olettavat minun olevan ”tuhma”, vaikka todellisuudessa olen todella ihana ihminen. Ulkonäköni viehättää aivan vääränlaisia miehiä, jonka vuoksi olen päättänyt luopua toivosta miesten suhteen. He luulevat ulkonäköni vuoksi, että olisin ilkeä ja tyrkky. He sanovat minulle, ”Voi, sinä taidat luulla, että olet liian hyvännäköinen, eikö niin?” Tämä on naurettavaa.

Mitä mieltä sinä olet? Hämääkö tällainen ulkonäkö sinua?
Lähde: dudecomedy.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan