Nainen on säilytti vesimelonia vuoden ajan – katso, kun hän leikkaa hedelmän ja paljastaa sisäpuolen
Vesimelonit tuovat mieleeni kesän ja aurinkoiset helteet. Vesimelonia on itse asiassa terveellistä syödä helteiden aikana, sillä hedelmä sisältää runsaasti hivenaineita ja ennen kaikkea vettä.
Vesimelonit säilyvät melko pitkään, mutta niilläkin on parasta ennen -päiväys. Parasta ennen ei kuitenkaan tarkoita etteikö kyseistä ruokaa voisi syödä päivämäärän ylittymisen jälkeen. Olet taatusti joskus juonut päivän tai pari vanhaa maitoa, joka tuoksui ja maistui täysin tavalliselta.
Mutta mennäänpäs asiaan: mitä luulet, että tapahtuu jos vesimelonin säilyttää vuoden ajan avaamattomana?
Nainen säästi vanhan vesimelonin
Yhdysvalloista kotoisin oleva Nita Gill omistaa YouTube-kanavan, jossa hän jakaa hyviä ruoanlaittovinkkejä. Nita halusi kokeila millaiseksi vesimeloni muuttuu, kun sitä ei avata vuoteen.
”Oletko koskaan juhlinut vesimelonin syntymäpäivää? En minäkään”, nainen sanoo YouTube-videollaan.
Nita oli ostanut vesimelonin ja pistänyt sen muutamaksi kuukaudeksi sivuun. Roskiin heittämisen sijaan, hän päätti säästää vesimelonin ja katsoa millaiseksi se muuttuisi ajan kuluessa.
Vesimeloni oli säilynyt yllättävän vihreänä, mutta siihen oli muodostunut erikoisia kuoppia ja pieniä läikkiä hometta. Olen silti sitä mieltä, että meloni oli säilynyt hyvin!
Sisäpuoli näytti kummalliselta
Nita leikkaa vesimelonin, mutta sisällä ei ollut juuri mitään. Tässä vaiheessa tuli selväksi ettei melonia voisi enää syödä. Vesimelonin sisäpuolen tekstuuri oli muuttunut kurpitsamaiseksi ja limaiseksi.
Tämä video ei luultavasti tee ketään viisaammaksi, mutta mielestäni sitä oli mielenkiintoista seurata.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa