Nämä 6 merkkiä kertovat sydänkohtauksen riskistä hyvissä ajoin ennen kohtausta

Omasta terveydestä puhuttaessa ei ikinä voi olla liian varovainen tai tarkka.
Brightside kokosi merkkejä ovella kolkuttelevasta sydänkohtauksesta. Nämä ennenaikaiset merkit ovat yleensä hälyyttäviä erityisesti silloin, kun ikää on kertynyt ja elämäntavat eivät ole maailman terveellisimmästä päästä. Myös stressi vaikuttaa olennaisesti riskiin saada sydänkohtaus.
Nämä perus merkit on hyvä tietää, vaikka et itse kuuluisi riskiryhmään, sillä voit kertoa asiasta esimerkiksi sukulaisellesi tai ystävällesi.
Lue alta merkit, joita ei kannata sivuttaa:
1. Väsymys ja uupumus
Kun valtimosi tulevat ahtaiksi, sydämesi saa huomattavasti vähemmän verta kuin aikaisemmin. Tämä saa sydämen tekemään töitä paljon kovemmin, mitä sen tavallisesti tarvitsisi tehdä, jonka seurauksena olo on uupunut.
2. Hengityksen tiheytyminen
Keuhkosi eivät saa tarpeeksi happea, kun sydämesi saa normaalia vähemmän verta. Keuhkot ja sydän ovat riippuvaisia toisistaan ja ilman toisiaan ne eivät voi toimia oikein. Mikäli sinulla on ongelmia hengityksen kanssa, tulisi sinun olla yhteydessä lääkäriin.
3. Heikko olo
Kehosi muuttuu heikoksi, kun valtimot eivät pysty toimittamaan verta tarpeeksi jokaiseen kehon osaan. Lihaksesi eivät saa, mitä ne tarvitset, jonka seurauksena tasapainosi ja voimasi heikentyvät.
4. Huimaus ja tuskanhiki
Huono verenkierto tarkoittaa myös sitä, että aivosi eivät saa tarpeeksi happea. Tämä on hengenvaarallista, eikä ongelmaa tulisi vähätellä. Ensimerkit ovat kuitenkin yleensä huimaus ja ”nihkeys”.
5. Paine tai kipu rintakehän alueella
Paine ja kipu rintakehän alueella kasvaa ja kasvaa, kunnes sydänkohtaus lopulta tulee. Ole siis yhteydessä lääkäriin, mikäli tunnet usein kipua tai painetta rinnassasi.
6. Flunssan ja vilustumisen oireet
Kuin tyhjästä ilmestyneet flunssan oireet ovat usein olleet merkki siitä, että sydänkohtaus on tuloillaan. Monet ihmiset ovat tunteneet olonsa flunssaiseksi ennen kohtausta. (Tosin tässä on hyvä pitää mielessä se, että perusterveiden ihmisten ei tulisi olla huolissaan pienestä flunssasta.)
Lähde: Brightside.me
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- ”Kakkatuki” on jokaisen eränkävijän unelma – 3 kuvaa joiden jälkeen olet myyty
- Tanja hakee kuumaa hoitsupukua – fb-kirppareilla on erikoista tavaraa myynnissä
- Miehet tajuavat tämän kuvan alle sekunnissa – naiset eivät ymmärrä mikä tässä on vialla
- 18 tavallista kuvaa, joissa olikin karmiva yksityiskohta – uskotko kummituksiin?
- Et ole taatusti nähnyt tällaisia autoja aikaisemmin – 25 todella eksoottista valokuvaa
- Inkan mielestö pyykkejä ei saa jättää kuivaushuoneeseen niin että ne kuivuvat
- Aleksi tarvitsee apua autonsa kanssa – ei halua ottaa vastaan apua
- Kia lipsauttaa luottamuksellista tietoa – tämän seurauksena ystävä saa kenkään
- Näillä ihmisillä on niin kaunis käsiala, etten voinut muuta kuin hymyillä – 28 kuvaa
- Tuntematon nainen vastaa aviomiehen puhelimeen: vihainen vaimo nolaa itsensä pahasti
- Testaa näkösi: värinäkösi on täydellinen, jos löydät kaikki näihin näihin kuviin piilotetut sanat
- Maria yritti myydä vitriinin – ostaja saapui paikalle, alkoi riisuuntua ja istahti sohvalle
- Putkimiehet näkevät kaikenlaista – tässä 15 parasta ja pahinta palaa
- Mia halusi saada selville pettääkö mies hänen kaveriaan – todisteet ovat aika selvät
- Suomalaispoika kertoo joutuneensa näyttämään myyjälle ”kassit”
- Maarit myy käytetyt saappaat 100 eurolla: kova hinta keräsi kritiikkiä
- Petri haluaa palkata siivoojan – tarjoaa naurettavan pientä palkkaa ja etsii vain naisia
- Nainen halusi Lumikki ja Tuhkimo -tatuoinnit – julkaisi kuvat varoittaakseen muita
- Anna myy pelikonsolia 1000 eurolla: melko kallis hinta käytetystä tuotteesta
- Suomalaisnainen saa erikoisen kaveripyynnön – keskustelu etenee häröksi