Pariskunta harrasti kivuliaita lemmenleikkejä 4 vuoden ajan – lopulta lääkäri kertoi mikä oli vialla

Seksi ei ole rakettitiedettä, mutta tietyt perusteet tulisi tietää ennen kuin hyppää petiin.
Naimisissa oleva pariskunta oli menettänyt toivonsa: mies ja vaimo olivat yrittäneet saada lasta tuloksetta neljän vuoden ajan.
26-vuotias mies ja hänen 24-vuotias vaimonsa menivät lääkäriin saadakseen selville miksi vaimo ei ollut tullut raskaaksi.
Lääkäri Liu Hongmei otti pariskunnan vastaanotolle. Vaimo kertoi että seksi oli tavallista, mutta ”todella kivuliasta” jokaisella kerralla.
Liu epäili aluksi että 24-vuotiaalla naisella oli jokin sairaus tai oire, joka aiheutti voimakasta kipua sekä lapsettomuutta.
Mutta Kiinan Guiyang Evening Post kirjoittaa tutkimusten paljastaneen erikoisen faktan: pariskunta oli harrastanut anaaliseksiä 4 vuoden ajan.
Jatkotutkimuksissa todettiin että vaimo oli edelleen neitsyt.
”Pariskunta oli harrastanut seksiä 4 vuoden ajan, eikä kumpikaan heistä tiennyt kuinka ihminen tulee raskaaksi”, Lui kertoo ja jatkaa:
”Näin heikosti sivistyneet ihmiset ovat todella harvassa, vaikka seksiin liittyykin paljon väärinymmärryksiä ja myyttejä.”
Tohtori Lui kertoo antaneensa pariskunnalle oppikirjan, jossa neuvottiin harrastamaan seksiä oikein.
Lääkärin vinkit ilmeisesti toimivat, sillä vaimo oli tullut raskaaksi vain muutamaa kuukautta myöhemmin.
Liu oli saanut kuulla pariskunnan ilouutisen – lisäksi hän sai pariskunnalta lahjaksi 100 kananmunaa ja elävän kanan.
Olipas erikoinen tarina… Jaa tietoa eteenpäin, jotta ystäväsi eivät sohi väärään reikään.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Pariskunta rakensi mökin puun ympärille – lopputulos jättää kaikki vieraat sanattomiksi
- Feissarimokat: puskaradiossa käsitellään pahoinpitelyä, velkoja ja liesituuletinta
- Luin nämä tilapäivitykset ja täytyy sanoa, että uskoni ihmiskuntaan heikkeni merkittävästi
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: Sanna Marinia näyttelee useampi henkilö – villi salaliittoteoria
- Nainen heräsi järkyttävän kaaoksen keskelle – tilanne johti maailman nopeimpaan rikostutkintaan
- Superkiusalliset Tinder-keskustelut ovat puhdasta kultaa – näitä lukiessa saatat tuntea myötähäpeää
- Feissarimokat: Iina unohteli olevansa parisuhteessa – yritti ratkaista ongelman kummallisesti
- Feissarimokat: Apteekki myy vaarallista särkylääkettä ilman reseptiä — tämä keskustelu naurattaa
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: vauvaöljyä meni suuhun lemmenleikkien aikana – nainen kysyy apua oireisiin
- Feissarimokat: varattu nainen hakee tyydytyksen ”kielimieheltä” ja kysyy onko pettämistä
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: nainen osti treenihousut – takapuolen kohdalla härski yksityiskohta
- Mies pyysi alastonkuvia – nyt koko netti nauraa nuoren naisen kuittaukselle
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: ongelmia lampun asentamisessa – nainen kaipaa apua sokeripalan kanssa
- Onko lukkoosi ilmestynyt pala teippiä? Tämä voi kertoa salakavalasta vaarasta
- Feissarimokat: poika kertoo salaisuuksia äidistään – tietoja ei ollut tarkoitettu kaikille