Rikollinen väitti olevansa Obaman adoptoitu poika

Vaikka USA:n presidentti Barack Obama on tunnettu rahan lahjoittamisesta virikkeelliseen toimintaan, ei hän välttämättä ole niin antelias, että adoptoisi aikuisen miehen ja antaisi tälle pääsyn perheen pankkitilille.
Yksi mies kuitenkin toivoi Teksasissa, että pankki uskoisi häntä, kun tämä väitti virkailijalle olevansa Michelle Obaman vasta-adoptoitu poika. Johnnie Fletcher Gooden Jr. käveli pankkiin ja pyysi pääsyä rouva Obaman pankkitilille väittäen, että presidentin vaimo olisi adoptoinut hänet edellisenä päivänä perheeseen. Pankkivirkailija kertoi 29-vuotiaalle, että Michelle Obamalla ei ollut tiliä kyseisessä pankissa. Gooden kuitenkin jäi vielä pankkiin asian kertomisen jälkeen. Kun poliisit saapuivat, Gooden kertoi heille Michelle Obaman ottaneen häneen henkilökohtaisesti yhteyttä Facebookissa ja pyytänyt tätä liittymään perheeseen. Poliisi tutki Goodenin taustat ja huomasi pian, että mies oli etsintäkuulutettu pidätyksen vastustamisesta ja julkisen työntekijän pahoinpitelystä. Viranomaiset löysivät myös pussin marihuanaa Goodenin taskusta. Miestä pidetään tällä hetkellä lukkojen takana 52 000 dollarin takuita vastaan. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
- Suomalaisten suosikkikohteessa droonit vahtivat nyt turisteja: Voi käydä kukkarolle kalliiksi
- Kreikan lomailijoille uusi yllätys – näistä aivan tavallisista asioista voi tulla rannalla kallis lasku
- Hotellihinnat hirvittävät? Tässä yllättävä ilmainen yöpaikka, jota moni ei tule ajatelleeksi
- Lomalle lähdössä? Tämä uskottava huijaus voi tyhjentää tilisi ennen matkaa
- Monesta lomamajoituksesta puuttuu tärkeä varuste – voi olla hengenvaarallista
- Turisti nappasi rannalta matkamuiston – edessä voi olla jopa 12 000 euron lasku
- Maailman passit laitettiin taas paremmuusjärjestykseen: Näin sijoittui Suomi
- Turistit saavat italialaiset raivon partaalle – tästä ruokatoiveesta saat vihat päällesi
- Tämä halpa niksi voi pelastaa pitkän automatkan – tarvitset vain pakastepussin
- Tämä voi tuoda laivamatkaan yllättävän lisälaskun – kymppi kilahtaa maksuun jo satamassa
- Hotellihinnat hirvittävät? Tässä yllättävä ilmainen yöpaikka, jota moni ei tule ajatelleeksi
- Turisti nappasi rannalta matkamuiston – edessä voi olla jopa 12 000 euron lasku
- Lomalle lähdössä? Tämä uskottava huijaus voi tyhjentää tilisi ennen matkaa
- Kreikan lomailijoille uusi yllätys – näistä aivan tavallisista asioista voi tulla rannalla kallis lasku