Seiska: ”Mielipiteemme eroavat vähän” – Jannen ja Rolfin salaisuus jäi monilta huomaamatta
Seiska kertoo saaneensa tietää Jannen salaisuudesta jo pari vuotta sitten.
Janne ja Rolf olivat Seiskan pari vuotta sitten tehdyn haastattelun perusteella kihloissa keskenään. Janne paljasti asian, kun sitä kysyttiin häneltä suoraan.
– Olemme olleet itse asiassa aika pitkäänkin kihloissa, mutta en oikein kanna sormusta, Janne kertoi tuolloin Seiskalle.
Janne antoi haastattelun 2022 kesäkuussa, kun hänet palkittiin vuoden esikuvana. Janne oli ensimmäinen homoseksuaalinen jääkiekkoilija, joka kertoi asiasta julkisesti.
Seiska ei saanut selville kauan Janne ja Rolf olivat ehtineet olla kihloissa. 2022 kesällä pariskunta juhli jo kahdeksatta yhteistä seurusteluvuosipäivää.
Häiden ajankohtaa ei oltu päätetty.
– Hääsuunnitelmia ei ole ainakaan vielä, koska siinä asiassa mielipiteemme eroavat vähän. Katsotaan sitten joskus, Janne kertoi.
Lehden mukaan Jannen puheista ei käynyt ilmi millaisia erimielisyyksiä häiden järjestäminen oli pariskunnan välille aiheuttanut.
Rolf vangittiin keskiviikkona (16.10)
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Rolf Nordmon, 66, vankeuteen murhasta epäiltynä.
Nordmo surmasi Jannen parin yhteisessä kodissa Espoossa sunnuntaina (13.10). Murhan motiiviksi on kerrottu Jannen ja Rolfin päättynyt parisuhde.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa