Marihuanan myynti Coloradossa aiheuttaa positiivisia lukuja
Myynti lisääntyy ja rikokset vähentyy.
Puheenaiheena marihuanan laillistaminen on hieman arka, mikä on hieman outoa, kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että alkoholi on laillista. Yhdysvalloissa Coloradossa marihuanan myynti on kuitenkin laillistettu ja se on johtanut positiivisiin lukuihin. Yhden kuukauden aikana marihuanaa myytiin 34 miljoonan dollarin eli noin 31 miljoonaa euron edestä. Tämä on johtanut siihen, että rikollisuus on vähentynyt jopa 15 prosentilla ja murhien teko 42 prosentilla Myydystä summasta 3,4 miljoonaa dollaria eli noin 3,1 miljoonaa euroa sijoitetaan Coloradon koulujen rakentamisiin ja osa menee hallituksen kassaan. Laskelmien mukaan hallitus saa verorahoja marihuanasta vähintään 30 miljoonaa dollaria vuoden aikana. Lähde: ThespiritscienceLUE MYÖS:
- Eläkeläinen palasi lomalta – kotona odotti yli 16 000 euron järkytys
- Ryanairin outo varoitus hämmentää matkustajia – ”Me pidämme ne”
- Ota lentokoneeseen mukaan tennispallo – syy yllättää
- Tämä teko lentokoneessa voi tulla todella kalliiksi – pahimmillaan edessä on matkustuskielto
- Tämä jalkine voi tuoda reissulla jättisakon – voi tulla kalliiksi laittaa nämä lomalla jalkaan
- Halpalentoyhtiön uusi maksu suututtaa – nyt tämäkin muuttuu maksulliseksi
- Suomalaisten suosikkisaarella paha ongelma – lomailijoita uhkaa haiseva katastrofi
- Nämä suomalaisten suosikkikohteet lyövät turisteille uusia lisämaksuja – lomastasi voi tulla yllättävän kallis
- Tämän takia lentokoneessa ei kannata pitää mustia sukkia – syy tuskin tulee ensimmäisenä mieleen
- Tämä ilmiö leviää nyt maailmalla – matkailijoiden hermot pettävät kesken reissun