120-kiloinen nainen pudotti 55 kiloa 12 kuukaudessa – nyt hänen tarinansa inspiroi satojatuhansia ihmisiä

Ylipainon kanssa kamppaillut perheenäiti päätti laihduttaa itsensä kuntoon vuoden mittaisen projektin aikana.
Meistä jokainen on kokeillut erilaisia dieettejä ja ruokavaliota, jotka ovat toimineet todella vaihtelevalla menestyksellä. Aina pelkkä ruokavalion muutos ja treeni eivät kuitenkaan auta, jos ylipainon takana on esimerkiksi terveydellisiä syitä.
Australiasta kotoisin oleva Kylie jakoi tarinansa ja nyt hän inspiroi tuhansia ihmisiä
Kylie Mulchany, 30, oli aina ollut ylipainoinen. Mutta hän päätti tehdä asialle jotain ennen tulevia häitään. Tarkempien tutkimusten jälkeen kävi ilmi, että hänellä oli hormonaalinen toimintahäiriö, joka johtaa usein ylipainoon.
Kylielle suunnitellun ruokavalion ja treeniohjelman jälkeen asiat muuttuivat kuitenkin nopeasti ja nykyään häntä ei tunnista edes samaksi henkilöksi.
30-vuotias Kylie on kotoisin Sydneyn eteläpuolella sijaitsevasta Wollongtonin kaupungista.
Kylie painoi vielä vuoden 2017 tammikuussa 120 kiloa. Nuori nainen oli vuosien saatossa kokeillut lukuisia dieettejä ja treeniohjelmia, jotka eivät olleet toimineet vakuuttavalla tavalla. Niinpä painoa oli kertynyt vuosi vuodelta lisää.
Asiat selkeytyivät vasta diagnoosin jälkeen, sillä häiriö hormonitoiminnassa oli tehnyt painonpudotuksesta todella vaikeaa ellei jopa mahdotonta.
Oikean ruokavalion ja treenin myötä alkoi tapahtua ihmeitä.
Häiden koittaessa Kylie painoi vain 65 kiloa ja oli pudottanut lähes puolet painostaan. Kaikki tämä tapahtui vain 12 kuukaudessa.
Tänä päivänä Kylie on onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin ja aikoo jatkaa terveellisiä elämäntapojaan.
Todella positiivinen uutinen! Jaa tämä Facebookissa ja tarjoa ystävillesi roima annos motivaatiota.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Lasten parhaat herkut tulevat pöntöstä
- Feissarimokat: Pekalla meni pride-kassista kuppi nurin – Saulilla on muut liput mielessä
- Feissarimokat: Anita laittoi patjan takapihalle ja odottaa siellä
- Feissarimokat: Onni ottaa maton hyötykäyttöön
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Pekalla meni pride-kassista kuppi nurin – Saulilla on muut liput mielessä
- Feissarimokat: Lasten parhaat herkut tulevat pöntöstä
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia