Narsissin uhrin raju vuodatus: ”Seisoi pöydällä alasti ja katsoi syyllistävästi”

Jari on tavallinen suomalainen mies, joka vaalii perinteisiä arvoja ja haluaa uskoa ikuiseen rakkauteen. Tämä usko on kuitenkin ollut koetuksella, kun Jarin ihastuksesta, ensirakkaudesta ja nykyisestä asuinkumppanista on alkanut paljastua kyseenalaisia piirteitä.
– Ei epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi narsissi. Kaikki merkit viittaavat siihen, Jari huokaa.
Jarin kohtalotovereita eli narsissin uhreja löytyy maastamme paljon. Tarinat muistuttavat hämmästyttävällä tavalla toisiaan. Ensin on ihailtu niitä piirteitä, joita narsissit yleensä edustavat. Ne piirteet eivät alkuvaiheessa häiritse, kun suhde on tutustumistasolla. Narsisseihin on helppo ihastua ja rakastua, niillä voi olla suorastaan lumoava vaikutus.
– Tilanne paheni, kun narsissimaiseen käytökseen yhdistyi voimakas juominen. Minulta vaadittiin jatkuvaa juottamista ja lähes aina tullessani kotiin, kaikki oli juotu ja minua syyllistettiin, etten ollut antanut enempää, Jari toteaa silmät kostuen.
Narsissin uhrin on usein vaikea lähteä suhteesta. Narsissi osaa manipuloida uhriaan ja heittäytyä tarvittaessa mahdottomaksi. Useimmiten narsissi onnistuu saamaan uhrilleen sellaisen syyllisyyden tunteen, että uhrin silmissä alkaa hämärtyä, kuka on oikeassa ja mikä on normaalia käytöstä.
– Yritin monta kertaa jättää narsissin, mutta en ikinä lopulta hennonnut. Minua syyllistettiin milloin milläkin asialla ja ilmaistiin ihan suoraan, että jos lähden, niin sitten hän kuolee pois. Eräänäkin päivänä kotiin tullessani hän seisoi pöydällä alasti ja katsoi minua syyllistävästi.
Jari on kuitenkin päättänyt ottaa uuden suunnan elämälleen ja aikoo jättää häikäilemättömän narsissin taakseen. Jari haluaa varoittaa muita päätymästä narsissin pauloihin:
– Onhan se niin, että narsissit voivat olla todella upeita ja omata valtavasti viehätysvoimaa, mutta fakta on, että narsissit ovat myrkyllisiä ja niiden kanssa kannattaa olla varuillaan.
Jarin nimi on muutettu. Oikea nimi on Seppo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Piian perse on levinnyt, ja uskovaisten kuppi mene nurin
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Lasten parhaat herkut tulevat pöntöstä
- Feissarimokat: Pekalla meni pride-kassista kuppi nurin – Saulilla on muut liput mielessä
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta