Parturi käski ujoa miestä kasvattamaan parran – lopputulos vetää naiset sanattomaksi

Gwilym Pugh oli 21-vuotias bisnesmies, joka oli perustanut menestyksekkään vakuutusyhtiön omassa makuuhuoneessaan. Kova työ, huonot elämäntavat ja loukkaantumiset aiheuttivat kuitenkin veronsa. Gwilym oli huomaamattaan lihonnut jo 127 kiloiseksi. Kaikki kuitenkin muuttui kummallisen yhteensattuman jälkeen, kun Gwilymin parturi vaati tätä kasvattamaan oranssin parran.
”Olin tuolloin aika ylipainoinen, tein töitä 12 tuntia päivässä ja tuskailin loukkaantumisen kanssa, jonka vuoksi en voinut treenata”, Walesilaismies kertoo Daili Mail -uutisille ja jatkaa:
”Bisneksellä meni hyvin, mutta minun oli saatava elämäni kuntoon ja terveelliset elämäntavat takaisin.”
Gwilym ja hänen ystävänsä perustivat bändin muutamia vuosia sitten. Gwilymin parturi vaati miestä asvattamaan oranssin parran, jotta hän näyttäisi uskottavammalta bändiläiseltä. Uuden lookin ansiosta Gwilym päätti myös uudistaa ruokavalionsa. Suurin päätös oli kuitenkin se, kun Gwilym lopetti työnsä.
”Se oli parasta terveydelleni, kun lopetin istumisen työpöytäni äärellä”, 40 kiloa painoa viiden vuoden aikana pudottanut mies kertoo. Hupenevien kilojen ja kasvavan parran vuoksi Gwilym päätti perustaa myös Instagram-tilin. Ytäkkiä Walesilainen muotialan guru, Nathan Palmer, huomasi tilin ja asiat alkoivat eskaloitumaan todella nopeasti.
Gwilym työskentelee tänä päivänä Lontoolaisen AMCK Models -mallitoimiston riveissä. Hän on tehnyt kampanjoita muun muassa Vansin, Bud Lightin, Dieselin ja muiden suurten brändien kanssa. Hänen kova työnsä on palkittu myös siten, että David Beckham otti Gwilymin ”House 99” -parturibrändin keulakuvaksi.
#1 Gwilym oli ujo mies, joka teki 12 tuntisia työpäiviä kotonaan.

#2 Hänen elämänsä kuitenkin muuttui, kun parturi pyysi miestä kasvattamaan parran

#3 Tältä Gwilym näyttää tänä päivänä.

#4 ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”

#5 Gwilym pysyttelee menestyksestään huolimatta nöyränä.

#6 David Beckham halusi Gwilymin parturinsa keulakuvaksi.

#7 ”Olin onnekas, kun ajauduin nuorena toimistotyöhön, sillä muuten muutosta ei olisi tapahtunut.”

#8 Gwilym on kirjoittanut matkastaan myös kirjan.

#9 Jos tämä ei saa sinua vakuuttuneeksi parran kasvattamisesta niin en tiedä mikä saisi!

#10

#11

#12

Pienistä teoista ja asioista syntyy pieni puro, joka voi lopulta kasvaa valtavaksi joeksi.
Jaa tarina Facebookissa, jotta ystäväsi saavat lukea Gwilymin uskomattoman tarinan!
Kuvat: Instagram / Gwilym C Pugh
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Maarit myy käytetyt saappaat 100 eurolla: kova hinta keräsi kritiikkiä
- Maria yritti myydä vitriinin – ostaja saapui paikalle, alkoi riisuuntua ja istahti sohvalle
- Tyttöystävä nukkui jokaisen automatkan ajan: katso miten poikaystävä ”kosti”
- Suomalaispoika kertoo joutuneensa näyttämään myyjälle ”kassit”
- Suomalaisnainen saa erikoisen kaveripyynnön – keskustelu etenee häröksi
- Miltä ravintola-annokset ja valmisruoat näyttävät kuvissa vs. todellisuudessa – 21 kuvaa
- ”Työttömyys on ihanaa” – suomalaismiehen laiska asenne herättää ristiriitaisia tunteita
- Testaa näkösi: värinäkösi on täydellinen, jos löydät kaikki näihin näihin kuviin piilotetut sanat
- Moni meistä laittaa laastarin väärin – näin se kannattaa tehdä
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin – tässä kiusallinen esimerkki
- Anne haluaa rangaista teinipoikaa – syytä on todella vaikea uskoa oikeaksi
- Sari syyttää pankkia rahattomuudesta – ”Asiakaspalvelu Suomi” vastaa tähän koomisesti
- Lihatiskin myyjä luultavasti vihaa sinua: Sanna avautuu asiakkaiden ”hankalista” kysymyksistä
- Testaa näkösi: värinäkösi on täydellinen, jos löydät kaikki näihin näihin kuviin piilotetut sanat
- Perhe vuokrasi kotinsa viikonlopun ajaksi – lohduton näky odotti, kun he palasivat takaisin
- Sisarukset ostivat 9 vesipulloa 920 eurolla: huijaus paljastui liian myöhään
- Vilhelmiina pesi hiuksensa sipulimehulla – osaat ehkä arvata, millainen lopputulos tuli
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin – tässä kiusallinen esimerkki
- Lauran myy ruosteista pesukonetta: ”Ei vaikutakoneen toimintaan millään tavalla”
- Otto lainaa rahaa ja ei maksa yli 3kk vanhoja velkoja takaisin