Euroopan lentoliikenteessä koettiin tiistaina poikkeuksellisia hetkiä, kun useisiin matkustajakoneisiin kohdistui pommiuhkauksia eri puolilla maanosaa. Uhkausten vuoksi lentoja jouduttiin ohjaamaan muille lentoasemille, kiitoratoja sulkemaan ja matkustajia evakuoimaan koneista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan pommiuhkauksia raportoitiin muun muassa Puolassa, Bulgariassa ja Espanjassa.

Puolan Varsovassa sijaitseva Modlinin lentoasema suljettiin väliaikaisesti, kun Lontoosta lähtenyt, puolalaisen LOT-lentoyhtiön operoima kone joutui laskeutumaan kentälle pommiuhkahälytyksen vuoksi.

BBC mukaan koneessa oli yhteensä 118 ihmistä. Matkustajat ja miehistö siirrettiin lentoaseman saapumisaulaan odottamaan viranomaisten jatko-ohjeita, kun kone tarkastettiin mahdollisten räjähteiden varalta.

Lentoaseman toiminta palautui normaaliksi puolenpäivän tienoilla.

Toinen pommiuhkaus Varsovassa

Myös Varsovan Frédéric Chopinin kansainvälisellä lentoasemalla jouduttiin varautumaan mahdolliseen pommiuhkaan.

Hälytys koski SAS-lentoyhtiön Kööpenhaminasta Varsovaan saapunutta lentoa. AFP mukaan tilanteen vuoksi yksi lentoaseman kiitoradoista suljettiin, mutta muu lentoliikenne pystyi jatkumaan.

Puolan viranomaiset ilmoittivat myöhemmin, ettei pommiuhkalle löytynyt vahvistusta. Toistaiseksi ei tiedetä, oliko Varsovan kahdella tapauksella yhteyttä toisiinsa.

Hälytyksiä myös Espanjassa ja Bulgariassa

Pommiuhkausten sarja ei rajoittunut Puolaan.

Israelista lähtenyt matkustajakone joutui laskeutumaan Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan sen jälkeen, kun lennosta oli saatu sähköpostitse pommiuhkaus.

Bulgarian sisäministeriön pääsihteeri Ljubomir Nikolov vahvisti, että kone tarkastettiin mahdollisten räjähteiden löytämiseksi.

Myös Espanjassa koettiin tiistaiaamuna vaaratilanne, kun Manchesterista saapuneeseen Ryanairin lentoon kohdistui pommiuhkaus Murcian kansainvälisellä lentoasemalla. BBC mukaan koneessa oli 121 ihmistä.

Uhkausten taustalla yhä kysymysmerkkejä

Vaikka pommiuhkaukset aiheuttivat häiriöitä useilla eurooppalaisilla lentoasemilla, yhdessäkään neljästä tapauksesta ei löydetty räjähteitä.

Viranomaisilla ei myöskään ole toistaiseksi tietoa siitä, että eri maissa sattuneet tapaukset liittyisivät toisiinsa.

Useiden samana päivänä tehtyjen uhkausten taustat ovat edelleen epäselvät.

Lähde: IL